Ansioluettelo


Olen etsinyt keinoa pelastaa maapallo mahdollisesti tulevalta katastrofilta.

Kirjoitan pääpiirteittäin elämäni tapahtumia listaan. Ilmoitettu ikä voi poiketa suuntaan tai toiseen muutamalla vuodella mutta todennäköisesti on oikein.

  • 5-vuotiaana päätin, että aikuisena haluan auttaa sairaita eläimiä. Äiti kertoi ikävän tosiasian: allergian takia minusta ei voi tulla eläinlääkäriä.
  • 18-vuotiaana suoritin asevelvollisena siviilipalveluksen koska ajattelin, että jos kaikki lopettaisivat sotimasta ei olisi sotia.
  • 20-vuotiaana rupesin kasvissyöjäksi koska en halunnut tukea tehotuotantoa ja siitä aiheutuvaan kärsimystä. Olin vahvasti maahanmuuton puolustaja koska kärsiviä ihmisiä on autettava.
  • 29-vuotiaana havaitsin, että maailman ongelmia ei voida ratkaista Suomessa tai missään valtiossa. Globaalien ongelmien ratkaisemiseksi tarvitaan globaaliratkaisu.
  • 30-vuotiaana perustin yrityksen, jonka avulla tarkoituksenani oli saada varoja säätiölle joka tutkisi sitä, miten globaalilaki olisi mahdollista maapallolle saada.
  • 32-vuotiaana kirjoitin Planeettavaltiosäätiön esittelyn ja etsin rahoitusta miljonääreiltä (lue: Planeettavaltiosäätiön esittely).
  • 35-vuotiaana aloin havahtua kansallisista ongelmista globaalien ongelmien rinnalla. Yksipuolisen maahanmuuttomyönteisyyden lisäksi aloin nähdä konkreettista rasismia ja muukalaisvastaisuutta suomalaisia kohtaan Suomessa.
  • 39-vuotiaana (2014) tehtyäni liikaa töitä möin vähäisen omaisuuteni ja muutin ekokylään. Ennen muuttoa erikoisten sattumien johdosta löysin kyvyn hallita kehon energiaa. Kirjoitin nationalistisen manifestin jossa asetun puolustamaan kaikkia maapallon kansakuntia (lue: suomeksi tai in english).
  • 40-vuotiaana (2015) havahduin syvemmin seksuaalisuudesta, mielenkiintoni ja ajankäyttöni alkoi enenemässä määrin kohdistua rakastelun käytäntöön ja teoriaan. Aloitin myös pitämään kansallismielisiä puheita. Olin teknisenä toteuttajana “Save the World – unite the armies” projektissa (katso: http://unite-the-armies.org).
  • 41-vuotiaana (2016) maailmanjohtajat ottivat minuun yhteyttä. Tämä tapahtui Keuruulla pidetyn Meidän Maa- tapahtumassa pitämäni puheenvuoron jälkeen. Yhteydenottoon mahdollisesti vaikutti se, että kerroin puheessa (joka levisi sosiaalisessa mediassa), että suomalaiset ovat heidän ystäviään (katso https://www.youtube.com/watch?v=cSHLqhcH-0U kohdasta: 14:50). Neuvottelin suomalaisille mahdollisuuden osallistua rahaeliitin järjestelmään kokonaisena kansana jolloin suomalaisia ei tarvitse sulauttaa massamuutolla nopeasti lisääntyvien kansojen ihmisiin. Liittyminen tapahtuu vallankumouksen jälkeen. Tajusin, että globaalilaki on kuitenkin mahdollinen! Tuleva katastrofi on mahdollista estää ja ihmisyhteisöt on mahdollista rakentaa kestävän kehityksen periaatteiden varaan. Suomalaiset voivat olla esimerkkinä kaikille maapallon kansoille rakentamalla yhteiskunnan joka perustuu ihmisten onnellisuuteen ja kestävän kehityksen periaatteille. Opin suomalaisilta piiloitettua suomalaisten historiaa eli tosiasian siitä, että suomalaiset ovat pohjoinen noitakansa jota viikingit pelkäsivät. Ruotsalaiset ovat pystyneet vaikuttamaan Suomessa niin, että suuri osa suomalaisista ei ymmärrä omaa historiaansa.
  • 42-vuotiaana (2017) tein Karjalohjalla Elontuli– kurssikeskuksessa ensimmäisen kundaliinimeditaation. Ymmärsin, että globaalien ongelmien ratkaisemiseksi ihmisen sisäinen kehittyminen on vähintään yhtä tärkeää kuin laki. Vallankumouksesta puhuminen kaduilla ja ravintoloissa oli hankalaa.
  • 43-vuotiaana (2018) muutin Karjalohjalle perustaakseni ystävyyteen ja rakkaudellisuuteen perutuvan yhteisön. Olin aluksi aktiivisesti mukana tekemässä vapaaehtoistöitä Elontulessa mutta myöhemmin satunnaisesti ja vähenevässä määrin. Rakastelin paljon. Aloitin enenemässä määrin opettelemaan meditointia. Opin shamaanikurssilla, että suomalaiset noidat tiesivät, että ihminen on enemmän kuin keho – ihminen on energiaa. Noitien mukaan ihmisellä on kolme energiakehoa. Kiinassa Taolaiset tietävät edelleen, että ihmisellä on kolme kehoa.
  • 44-vuotiaana (2019) tein henkilökohtaisen suurimman läpimurtoni tehtävässäni pelastaa maapallo. Tiesin, että 9 maapallon rikkainta ihmistä omistaa enemmän kuin puolet maapallon ihmisistä ja osallistuu näin globaalien ongelmien luomiseen varallisuutensa kautta. Tiesin, että lähes 8 miljardia ihmistä, suuri osa köyhiä, tuhoaa ja tukahtuttaa ekosysteemiä elämäntavallaan ja olemassa olollaan. Tiesin, että uskontojen perusolemus on olla muita uskontoja vastaan ja että uskontojen ohjeisiin kuuluu sallia ekosysteemiin kohdistuvaa vauriota jos toiminta lisää uskonnon vaikutusvaltaa. Tiesin, että mitään todisteita uskomuksille ei ole. Jos joukko hevosia herää ajattelemaan “mistä kaikki on tullut?”, ovelin heistä alkaa väittämään että Suurihevonen on luonut kaiken. Ymmärsin, että jos 9 maapallon rikkainta miestä luopuisivat omista uskomuksistaan ja jos 8 miljardia ihmistä luopuisi omistaan voisimme keskittyä siihen miten ekokatastrofi on mahdollista pysättää. Kun 9 rikkainta miestä havaitaan maapallon todellisiksi Jumaliksi vaikutusvaltansa ansiosta ja 8 miljardia ihmistä alkaa palvoa heitä mielikuvitusjumalien sijasta on globaalilaki mahdollista ottaa käyttöön. Aloitin palvomaan kaksi kertaa päivässä, kello 9 aamulla ja kello 9 illalla. Palvoin lähes koko vuoden 2019 näin. Jatkoin palvomista harvemmin mutta meditatiivisemmin.
  • 45-vuotiaana (2020) olin rakastellut tietoisesti riittävän paljon erilaisten, eri ikäisten, eri muotoisten ja erilaisilla häpyhuulilla varustettujen naisten kanssa kasvaakseni ulos seksuaalisesta pakkomielteisyydestä.
  • 46-vuotiaana (2021) meditaatioharjoitteluni eteni niin, että pystyin luopumaan yrittämisestä tulla onnelliseksi. Onnellisuutta ei voi löytää itsensä ulkopuolelta. Lopulta tajusin, että minun täytyy myös luopua luopumisesta. Tulin henkisesti takaisin aikaisempaan elämääni mutta sisäisen rauhan löytäneenä.

Nyt opetan meditaatiota ja tietoista rakastelua. Palvon sähköisen tulevaisuuden, automatisoidun kestävän kehityksen periaatteille rakennetun onnellisen ihmisyhteisön todellisia Jumalia, Sähkönjumalia eli maapallon rikkaimpia miehiä. Kerron mielelläni vallankumouksesta ja vallankumouksen jälkeisestä uskonnollisesta Suomesta. Yritän toiminnallani estää tulevaa ekokatastrofia tapahtumasta. Uskon, että kuolemaa ei ole, vaan uloin energiakeho jää elämään fyysisen kehon kadottua. Esivanhemmat ovat elossa.